50 vuotta jaettua iloa: kiitos!
Hyvät RAPIDO-auton omistajat, matkailuautojen
innokkaat harrastajat, konsernin työntekijät,
jälleenmyyjänne ja alihankkijat! Haluan omasta
puolestani vakuuttaa teille kaikille, että on ollut ilo jakaa kanssanne
nämä 50 seikkailun vuotta RAPIDO-merkin perustamisesta alkaen.
Yhteishengen avulla olemme sovittaneet yhteen teidän matkustustoiveenne
ja innovatiiviset ideamme ja kehittäneet matkailuautojamme kaikkien
seikkailijoiden iloksi ja avuksi. Isäni Constant Rousseau jätti meille
perinnöksi tämän markkinoilla erityisen arvostetun ja käyttäjille kodikkaan
tutun automerkin. Olemme vaalineet päivästä päivään perinteisen tarkkoja
työtapoja ja innostusta matkailuautoihin iskostamalla ne jokaiseen tuotteeseemme.
RAPIDO-tiimi käyttää itsekin matkailuautoja ja kuuntelee jatkuvasti
toiveitanne, jotta se osaa suunnitella odotuksia mahdollisimman tarkasti
vastaavia tuotteita.
Tänä poikkeuksellisena vuonna esittelemme teille erityisen hienon mallivalikoiman,
joka symboloi RAPIDO-arvoja paremmin kuin koskaan.
Kiitän teitä vilpittömästi luottamuksesta, sitoutumisesta, uskollisuudesta
ja kuluneista 50 vuodesta, jotka ovat olleet täynnä innovaatioita seikkailun
ja matkailun saralla.
Pierre
Rousseau
1961
Ensimmäisen RAPIDOasuntovaunun tulo markkinoille
1983
RAPIDO ensimmäisen matkailuauton Randonneur 410:n lanseeraus
1992
Ensimmäinen täysintegroitu RAPIDO
2010
Ensimmäiset RAPIDO VANS -retkeilyautot ja suuren luokan matkailuautot
tulevat markkinoille (Série 10).
RAPIDO-matkailuautojen
suunnittelussa ja valmistuksessa on alusta alkaen kiinnitetty suurta huomiota
tuotteiden viimeistelyyn. Päättäväisestä asenteesta on tullut vuosien
mittaan merkin tunnus ja maine. Vertaansa vailla oleva laatu on aina ollut
ja on vastakin RAPIDON ehdoton tavoite ja päivittäinen päämäärä. Samoin
asiakastyytyväisyys. Puusepän ja huonekaluvalmistajan osaamisesta on kehittynyt
ajan myötä todellinen korinrakennus-knowhow: pätevimmät tuotekehityksen,
tutkimuksen ja suunnittelun asiantuntijat ovat luoneet RAPIDON miellyttävän
ja dynaamisen ulkomuodon säilyttäen samalla merkille ominaiset sisätilojen
arvot eli laadukkaan ja kodikkaan tunnelman.
RAPIDON menestys perustuu kokonaisen tiimin
onnistumiseen. Meillä – yrityksen jokaisella työntekijällä – on sama vaatimustaso
ja halu vastata haasteisiin. Suuren yleisön tarpeisiin suunnitellusta,
kokoontaittuvasta asuntovaunusta liikkeelle lähtenyt RAPIDON tarina on
vienyt markkinajohtajaksi, euroopanlaajuisesti tunnetuksi laadukkaiden
loma-autojen valmistajaksi. 50 vuoden kokemuksella RAPIDO pystyy uudistumaan,
muuttumaan ja kehittymään jatkuvasti.
RAPIDO-yhtiö syntyi Constant Rousseaun luovasta ajattelusta: hän kehitti
ja valmisti vuonna 1961 omaa lomamatkailuaan varten alustalle kokoontaittuvan
kankaisen asuntovaunun. Muun osan vuodesta alusta toimi perävaununa. Kaikkiaan
30 vuoden ajan tätä mullistavaa uutuutta valmistettiin 34 900 kappaletta,
joista puolet meni vientiin. Kehittyessään vuosi vuodelta taittuva matkailuvaunu
herätti huomiota ja sai kunniamainintoja nerokkuutensa ansiosta, muun
muassa 1. palkinnon Lépinen keksintökilpailussa, Pariisin kaupungin kultaisen
mitalin ja Ranskan tasavallan presidentin palkinnon.
Se palkittiin myös Belgiassa kansainvälisillä
keksijämessuilla pääpalkinnolla ja kultaisella mitalilla.
Pierre Rousseau tuli vuonna 1976 töihin isänsä yritykseen. Hänen mielessään
heräsi pian ajatus matkailuautojen suunnittelusta. Ensimmäinen malli valmistuikin
tehtaalla vuonna 1983: Randonneur 410.
Pierre Rousseau astui yhtiön johtoon vuonna 1985 isänsä kuoleman jälkeen.
Vuosi 1987 oli RAPIDOLLE varsinainen käänne uuteen: yhtiö toi markkinoille
yleiskäyttöisen matkailuautomalliston ja iski näin suoraan markkinoiden
ja kilpailijoiden ytimeen. RAPIDO valmisti tuolloin puoli-integroituja
malleja (série 7) ja teltallisia malleja (série 8), hieman myöhemmin myös
täysintegroituja korimalleja (série 9).
Nykyisin luetteloa painetaan 9 eri kielellä, ja lähes puolet tuotannosta
menee vientiin. Ajat ovat muuttuneet, mutta periaate on entinen: perustanamme
on hyvin tehty työ.
Tässä kirjassa kerrotaan vivahteikkaasti perheyrityksen tarina ensimmäisistä luovista ajatuksista uusimpiin palkintoihin. Tilaa kirja sivustoltamme www.rapido.fr ja elä 50 innovaation vuotta uudelleen kanssamme!
RAPIDO avasi Mayennen uuden tehtaan virallisesti 8.4. Tässä yhteydessä
läänin valitut edustajat ja taloudelliset toimijat tutustuivat matkailuautojen
valmistukseen. Avajaistilaisuudessa katsottiin myös työntekijöiden kokeellinen
lip dub*, jolla he juhlistivat yrityksen 50-vuotista taivalta. Juhlavuoden
odotettu RAPIDO-kokoontuminen pidettiin Saint-Malossa 30.6. ja 1.7.2011.
RAPIDO juhlisti 50-vuotispäiväänsä ja esitteli ennakkovälähdyksen uudesta
kokoelmastaan ranskalaisille ja eurooppalaisille jälleenmyyjilleen maagisessa
seikkailun ja matkailun hengessä tässä merkittävän historian ja menneisyyden
omaavassa kaupungissa. Löytöretkeilijä Jacques Cartier’n kotikaupunki
Saint-Malo on aina avautunut merelle ja suurille seikkailuille. Kokoontumisen
osallistujat näkivät lukuisia vuoden 2012 kokoelman uutuuksia, myös erityisiä
juhlavuoden malleja.
(*lip dub: työntekijöiden työympäristössään kuvaama huulisynkronoitu playback-video.
Katso video sivustollamme www.rapido.fr antamalla salasanaksi RAPIDO50ANS).
Vuoden 2012 mallistoon kuuluu viisi juhlavuoden mallia, jotka on erikoisvarusteltu merkkitapauksen kunniaksi. Nämä ovat 791FF AL-KO, 9090dF, 9092dF, 10001 ja 990MHV. Kaikissa niissä on sama RAPIDOtyylikkyys: tunnelmavalaistus, ainutlaatuiset materiaalit ja mukavuusvarustelu.